Puu-alumiini-ikkuna

Moderni puu-alumiini-ikkuna. Sisälle tuleva puite (vasemalla) on puuta, ulkopuolen puite alumiinia. Alumiinilista suojaa myös puitteen ulkoilman kosteudelta ja sateelta. 

Puu, alumiini ja muovi ikkunarakenteissa

Puuikkuna

Puu on perinteinen ikkunamateriaali. Uusia puuikkunoita on yhä monen pienemmän valmistajan valikoimissa ja niitä suositaan esimerkiksi kesämökeissä ja vanhoissa rakennuksissa, joihin ei haluta nykyaikaista puu-alumiini-ikkunaa. Puuikkunat kestävät säännöllisesti huollettuna vuosikymmeniä

Puuikkuna vaatii säännöllistä huoltomaalausta. Kitillä lasitetussa ikkunassa on pidettävä huolta etenkin alareunan kittauksen kunnosta, josta ikkunaa pitkin valuva sadevesi voi päästä lahottamaan puitetta. Lasituslistoilla ilman kittiä kiinnitetyissä puuikkunoissa on kiinnitettävä erityistä huomiota alapuitteen kuntoon, sillä puulistan ja lasin väli ei ole vesitiivis.

Myös ruutujen alareunan lasituslista rapistuu helposti. Tämän vuoksi muilta sivuilta listalla kiinnitetyissä ikkunoissa voidaan käyttää alareunassa myös kittausta. 

1990-luvulla Suomessa valmistettiin myös kokonaan puurakenteisia ikkunoita, joiden rakenne suojattiin ulkopuolelta ohuella alumiinipellillä. Tällaisissa rakenteissa on varmistettava suojauksen tiiviys ja puurakenteen riittävä tuulettuminen mahdollisten kosteusvaurioiden ehkäisemiseksi.

Puu-alumiini-ikkuna

Nykyisissä teollisesti valmistetuissa ikkunoissa yleisin rakenne on puun ja alumiinin yhdistelmä, jossa puuikkunan ulkopuoliset osat ovat säänkestävää alumiinia. Ikkunalasit kiinnitetään alumiinipuitteeseen silikonilla. 

Alumiinipuite on useimmiten polttomaalattu, jolloin maalipinnalla ei ole irtoamistaipumusta eikä se vaadi korjausmaalausta. Alumiini on säänkestävä materiaali myös käsittelemättömänä sen pintaan luonteisesti muodostuvan oksidikerroksen vuoksi. Tämän vuoksi esimerkiksi maalipintaan syntyneen naarmun korjausmaalaus ei ole ikkunan kestävyyden vuoksi välttämätöntä. 

Muovi-ikkuna (PVC-ikkuna)

PVC-muovia (polyvinyylikloridi) käytetään yleisesti ikkunan puitteiden materiaalina Keski-Euroopassa. Suomessa materiaali on ikkuna- ja ovirakenteissa varsin harvinainen, mutta etenkin saksalaisia PVC-ikkunoita tuodaan jonkin verran maahan. PVC on helppohoitoinen materiaali eikä vaadi huoltoa, mutta rikkoutuessaan rakenne ei ole korjattavissa. 

Ikkunan lasituksessa erilaisia muoveja käytetään vain poikkeustilanteissa. Muovi- tai PVC-ikkuna tarkoittaa yleensä lasista ikkunaa, jonka karmi on muovirakenteinen tai muovirakenne on vahvistettu alumiinilla. 

PVC-muovista syntyvän jätteen hävittäminen on ongelmallista sen sisältämän kloorin vuoksi.

PVC-muoveja voidaan lisäksi käyttää muidenkin ikkunatyyppien tiivisteissä.