Ikkunalasin historia
Ikkunoiden kehittymiseen ja ikkunatyyleihin on vaikuttanut voimakkasti lasinvalmistusteknologian kehittyminen. Erityisesti ruutujen koko on riippunut pitkälti siitä, miten suuria laseja on pystytty valmistamaan.
Ikkunoiden lasin pääraaka-aine on kvartsihiekka, joka sulatetaan korkeassa lämmössä. Suomessa ikkunalasia alettiin valmistaa Åvikin lasitehtaassa vuonna 1748. Pohjoismainen lasiteollisuus keskittyi 1700-luvulla Suomeen, sillä teollisuus tarvitsi prosessiinsa paljon polttopuuta.
Ikkunatehtaille lasi tulee 20 neliön kokoisina levyinä. Eristyslasielementit valmistetaan eri tehtaissa, joista ne tilataan asiakaskohtaisesti ikkunatehtaille.
Kruunulasi
Kruunulasia valmistetaan puhallusmenetelmällä, jossa lasimassasta puhallettu pallo leikataan auki toisesta päästään ja rautatangon päässä kieputtamalla saadaan leviämään pyöreäksi sileäksi kiekoksi. Lasi ohenee reunoja kohti ja rautatangon kiinnityskohtaan jää pyöreä, häränsilmäksi tai pullonpohjaksi kutsuttu kuvio.
Peililasi
Hiottua peililasia alettiin valmistaa valumenetelmällä 1600-luvulla. Kuuma lasimassa kaadettiin metallipöydältä kehikkoon, silotettiin valssaamalla, hiottiin ja kiillotettiin.
Raakalasi
Raakalasi on valettua, hiomatonta lasia. Sitä käytetään esimerkiksi kellareiden ikkunoissa, joissa lasin ei tarvitse olla täysin läpinäkyvää.
Tasolasi
Ikkunalasin vetokone keksittiin 1900-luvun alussa. Lasi vedettiin ylöspäin suoraan sulatusuunista leveänä nauhana kahden asbestivalssin läpi. Noin kahden millin paksuinen lasi leikattiin ruuduiksi jäähdytyksen jälkeen.
Englantilainen Pilkington kehitti nykyisinkin käytössä olevan float-menetelmä kehitettiin 1950-luvulla. Siinä lasisula kellutetaan juoksevan tinan päällä levyksi. Float-menetelmällä valetun tasolasin tavallisin paksuus on neljä millimetriä. Turvallisuuden, ääneneristävyyden tai muiden ominaisuuksien takia ikkunoissa käytetään myös vahvempia ja esimerkiksi laminoituja laseja.